Aivokirurgi palkka Suomessa

Aivokirurgi Palkka Suomessa

Aivokirurgi palkka Suomessa

Aivokirurgin työ on yksi lääketieteen arvostetuimmista ja vaativimmista urapoluista. Vastuuta piisaa vaikka muille jakaa, sillä kallon, aivojen, selkäytimen ja hermoston hoitaminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Kuinka paljon tästä vaativasta työstä sitten saa korvausta? Se selviää sinulle seuraavaksi, kun käsittelyyn otetaan aivokirurgi palkka!

Paljonko aivokirurgi palkka on Suomessa?

Aivokirurgi palkka Suomessa on noin 20 500 euroa kuukaudessa, mikä tarkoittaa vuositasolla lähes 250 000 euron bruttotuloja. Tuntitaksaksi muunnettuna puhutaan noin 118,56 eurosta tunnilta, eli palkka ei ole lainkaan hassumpi.

Kaikkien kohdalla palkka ei kuitenkaan ole yhtä suuri, vaan tuloissa on paljon eroavaisuuksia. Esimerkiksi Palkkavertailu-sivusto kertoo aivokirurgien tulotason olevan noin 7 270 euroa kuussa, kun taas Oikotie Työpaikat ilmoitti vielä olemassaolonsa aikana mediaanipalkan olevan peräti 29 000 €/kk.

Aivokirurgi palkka heittelee siis todella paljon, mutta kyllä yli 7 000 euron palkallakin tulee hyvin toimeen.

Miksi tilastoissa on niin suuria palkkaeroja?

Tilastojen palkkaeroja selittävät monet tekijät. Tässä esimerkkejä niistä:

  • Tiedonkeruun erilaiset menetelmät
  • Lasketaanko mukaan aloittelevat erikoistujat vai vain valmistuneet
  • Onko mukana myös keikkatyötä tai päivystyksiä tekeviä lääkäreitä
  • Vaihteleeko työnantaja julkisen ja yksityisen sektorin välillä

Muun muassa nämä asiat selittävät sitä, miksi palkkahaitari on niin laaja, 7 000–29 000 euroa.

Aivokirurgi palkka: Mitkä tekijät siihen vaikuttavat?

Aivokirurgin palkkaa ei määritä vain se, missä työskentelee. Myös henkilökohtaiset tekijät vaikuttavat suoraan siihen, kuinka suuri palkkapussi kuukausittain on.

Tässä tarkempaa infoa kaikista aivokirurgin tulotasoon vaikuttavista tekijöistä:

1. Kokemus ja koulutus

Aivokirurgiksi ei tulla hetkessä. Ensin opiskellaan lääketieteen lisensiaatiksi noin kuuden vuoden ajan, ja sen jälkeen alkaa erikoistuminen neurokirurgiaan, joka vie toiset kuusi vuotta – jopa enemmänkin.

Kokeneemmat kirurgit, joilla on takanaan vuosien leikkauskokemus ja mahdollisesti vielä lisäkoulutuksia vaikkapa ulkomailta, voivat ansaita jopa kaksinkertaisesti sen, mitä uransa alussa oleva kollega saa.

2. Työnantaja – julkinen vai yksityinen sektori?

Tulotasoon vaikuttaa myös se, työskenteleekö yksityisellä vai julkisella sektorilla:

  • Julkinen sektori (esimerkiksi yliopistolliset sairaalat): Palkkoihin vaikuttavat julkisen alan virkaehtosopimukset. Usein peruspalkka on matalampi kuin yksityisellä puolella, mutta mukaan tulee muita etuuksia ja mahdollisuudet erikoistua tai tehdä tutkimustyötä.
  • Yksityinen sektori tai yrittäjyys: Voi tarjota merkittävästi parempia palkkioita. Konsultointi tai ammatinharjoittajuus tuo mahdollisuuksia korkeisiin tuloihin, mutta vastuu ja työaika kasvavat.

3. Vastuu ja työn vaativuus

Aivokirurgia on todella kaukana tavallisen tylsästä toimistotyöstä, eivätkä työajatkaan ole sidotut. Päivystykset, hätäleikkaukset, monimutkaiset aivotoimenpiteet ja vastuu potilaiden neurologisesta hyvinvoinnista korottavat työn kuormittavuutta ja sitä kautta myös lihottavat palkkapussia.

4. Osaajapula ja neuvotteluvara

Joillakin alueilla voi olla pula neurokirurgeista, jolloin sairaalat voivat tarjota kilpailukykyisempiä palkkoja saadakseen paikalle esimerkiksi vuokralääkäreitä. Keikkatöitä tekemällä aivokirurgi voi tienata muiden lääkäreiden tavoin merkittävästi enemmän kuin vain yhdessä työpaikassa.

5. Sijainti

Myös sijainnilla on suuri vaikutus siihen, millaista palkkaa aivokirurgina voi odottaa.

Isot kaupungit, joissa on korkeammat elinkustannukset, tarjoavat tyypillisesti suuremmat palkat. Toisaalta pienillä paikkakunnilla lääkäreistä voi olla pula, jolloin niiden houkutteleminen vaatii huomattavasti suurempien tienestien tarjoamista.

Netistä löytyvien palkkailmoitusten mukaan aivokirurgi palkka on esimerkiksi Tampereella noin 13 500–16 500 euroa kuussa, kun taas Oulussa samasta työstä saa 9 110–11 134 €/kk.

Aivokirurgi palkka vs. muut lääketieteen palkat

Lääketieteen alalla lähes kaikki erikoisalat ovat hyväpalkkaisia, mutta aivokirurgi kuuluu kirkkaasti yläpäähän. Tässä muutama vertailu vuodelta 2025:

  • Anestesialääkäri: 11 000–13 000 €/kk
  • Kardiologi (sydänlääkäri): 12 000 €/kk
  • Yleislääkäri: 5 500–8 000 €/kk
  • Hammaslääkäri ja apteekkari: 6 500–10 000 €/kk

Aivokirurgin tulotaso on korkeampi yksinkertaisesti siitä syystä, että vastuuta on huomattavasti enemmän ja työ on vaativampaa kuin yhden Burana-reseptin kirjoittaminen.

Onko Aivokirurgin kaiken vaivan ja vastuun arvoista?

Jos mietit, houkutteleeko ura aivokirurgina sinua tai läheistäsi, on tärkeää katsoa muutakin kuin palkkapussia. Ammatti vaatii ehdotonta omistautumista, pitkää koulutusta ja henkistä vahvuutta. Päivät voivat olla pitkiä ja päätökset potilaan elämän kannalta ratkaisevia.

Mutta vastapainona on mahdollisuus tehdä syvästi vaikuttavaa työtä, jossa autetaan, parannetaan ja pelastetaan. Monelle tämä on huomattavasti merkittävämpi asia kuin mukana tulevat eurot.

Sekalaista